Vuosi 2026
3.-6.8.2026 Kesäretki Kuopioon. Mukana 33 yhdistyksen jäsentä. Vietetiin mukavat päivät Kylpylä-hotelli Rauhanlahdessa.
Kuinka paljon sitä vajaassa viikossa ehtiikään?
Menomatkalla korkattiin Puijon torni. Hissillä ylös ja ihailtiin avautumia maisemia – sielläpäin on niitä järviä, tosin metsääkin!
Vesijumpattiin ja kylvettiin altaissa, joista yksi sijaitsi ulkona. Pelattiin bingoa ja osallistuttiin savolaiseen tietovisaan. Tietovisa yllätti, kun kysymyksistä vain yhdessä kysyttiin savolaisen sanan merkitystä – melekutin, joka tarkoittaa lusikkaa. Muut kysymykset keskittyivät enemmän Kuopioon. Mielenkiintoista!
Pelattiin bocciaa ja uutena tuttavuutena savolaista kurlausta. Siinä yksi heitti nahkapallon, jota muut joukkueen jäsenet yrittivät katuharjoilla saada piirretyn ympyrän sisälle. Jotkut tykkäsivät tästä lajista, omalta kohdalta se oli nollanoteeraus.
Savusaunan löylyistä pääsi nauttimaan yhtenä iltana ja muutama innostuikin – tulivat ihan puhtaina takaisin! Ja kehuivat!
Yksi tukkijätkä taiteili tukin päällä järvessä. Hyvin onnistui – melomisen jälkeen söi eväitä ja jopa paiskasi maaten tukille. Hän poistui järveen puolivoltilla tukin päältä. Että joillakin tasapaino on hyvin hallinnassa!
Hotellin takaa alkoi Katiskaniemen luontopolku, joka tarjosi noin 2–3 kilometrin pituisen, upean järvenrantamaisemissa kiertävän reitin luonnonsuojelualueella. Vähän piti juuria ylittää, mutta osa reitistä oli pitkospuita.
Mualiman nappaa ja Veljmies-patsasta käytiin ihailemassa Kuopion torilla. Jotkut löysivät myös Pikku Pietarin pihan ja tekivät siellä kojuista unelmalöytöjä?
Hotellin naapurissa oli kesäteatteri, jossa esitettiin ”Helppo ero” -nimistä näytelmää. Osa porukasta kävi katsomassa. Nauraa sai, mutta jotenkin jäi mielikuva, että olipa yliampuva esitys.
Iltaisin lauleltiin karaokea ja monen kroppa taipui tanssinkin tahtiin.
Kaikki kiva loppuu aikanaan ja niin meidänkin reissu.
Ruuat olivat hyviä - meille oli varattu aamiaisen lisäksi päivällinen.
Monia kokemuksia rikkaampina lähdettiin kotimatkalle. Tätäkin reissua voimme muistella talven kylmyydessä joko yksin tai yhdessä!
Matkat taittuivat Rannan autokyydissä Sarin ohjaaman. Hyvää kyytiä saatiin.
Kiitos matkaseuralle! Kuvia löytyy täältä
30.6.2026 Piirin järjestämä kesäpäivä Rajaniemen Pappilassa Virroilla. Mukaan lähti 14 yhdistyksen jäsentä. Mentiin yhdessä kurikkalaisten eläkkeensaajien kanssa Rannan bussilla. Perillä oli järjestetty hyvä buffet-ruokailu, tikanheittokisa, bocciakisa, karaokea, arvontaa sekä hyvä pihaohjelma. Siitä huolehtivat Vaasan Ronnat ja Roikka, Erkki Peltola Kauhavalta soitti huuliharppua samoin kuin Tauno Rautio Ähtäristä. Pirkko Hakoneva jutteli kivan pohjalaisen tarinan. Kuvat löytyvät täältä
12.5.2026 Sokkomatka Ruovedelle ja Visuvedelle
Ilmajoen Eläkkeensaajien sokkomatka 12.5. suuntautui Ruovedelle.
Ihan ensimmäisenä tutustuttiin Vinhan kirjakauppaan. Vinhan toiminnan sydämenä on perinteinen kivijalkakauppa, jonka ympärille on kehitetty idyllinen kulttuurikeskus ja matkailukohde. Vinhan jatkuvuus perustuu vanhan kunnioittamiseen ja uuden luomiseen. Ruoveden ympäristö ja sen kulttuurihistoriallinen maine antaa kirjakaupan toiminnalle ja tapahtumille oikeanlaiset puitteet. Kirjakaupan kahvilassa nautittiin erinomaiset aamukahvit.
Kirjakaupan jälkeen tutustuttiin Sofia Magdalenan kirkkoon, jota meille esitteli erinomaisin sanakääntein suntio Harri Tastula. Ruoveden seurakunta on nykyisin osa Tarjanteen seurakuntaa. Voisi mainita, että kirkon kattokruunuissa on aidot kynttilät, jotka sytytetään Joulupäivänä. Tuolloin melkein kaikki muut valot sammutetaan ja joulutunnelma on valmis.
Runebergin lähteellä käynnin jälkeen suunnattiin Helvetin Portille. Se on Helvetinjärven kansallispuiston porteilla sijaitseva ravintola. Helvetin Portilla on helppo poiketa matkalla kansallispuistoon, sillä ravintola sijaitsee aivan puiston parkkipaikalla. Mutta mikä Helvetin Portista tekee sitten niin erikoisen? No, nimi ainakin. Ei kuitenkaan hätää, siellä ei tarvitse pelätä kadotusta - sitä vastoin huomaa päätyneensä luonnon rauhaan nauttimaan lähiruokaa parhaimmillaan! Ravintolan oma villisikafarmi sijaitsee aivan ravintolan vieressä, joten sieltä jos jostakin saa oikeaa lähiruokaa - suoraan tilalta! Tilalla kasvatetaan myös strutseja. Eläimiin sai vapaasti käydä tutustumassa! Kaksi isoa strutsia tepasteli aidan takana ja mustia villisikoja pikkupossuineen möyri omissa aitauksissaan.
Viimeinen kohteemme oli Kulkurin kappeli, joka sijaitsee Visuvedellä saaressa, jonka halkoo kantatie 66. Visu-yhtiöt on rakentanut saaren noin sata henkeä työllistävän teollisuusalueen rannan kaikille avoimeksi virkistäytymisalueeksi. Kulkurin kappelin läheisyydessä on uimaranta sekä puistoalue, jossa on yli sata erilaista puu-, pensas- ja perennalajia ja lajiketta. Näin keväälläkin puistoalue oli näkemisen arvoinen. Kävimme hiljentymässä kappelissa, mutta halusimme kuitenkin laulaa porukalla Suvivirren, joka toi nostalgisia muistoja jokaiselle.
Päivä oli todella antoisa ja lausuimmekin kiitokset matkanjärjestäjälle pj Reijo Pukkilalle kuten myös loistavalle autokuskille. Kuvat täältä
21.2.2026 Piaf musiikkinäytelmä Vaasan teatterissa. Matkat yhdessä kurikkalaisten kanssa. Upea oli esitys ja pääesiintyjä näyttikin ihan Piafilta.

