20.5.2025 Sokkomatka
Eläkkeensaajien sokkomatka tuntemattomaan alkaa, kun Anssi lähtee Rannan autolla Kurikasta klo 7.00. Hän poimii autoonsa viluisia matkustaja Koskenkorvalta, Ilmajoelta ja Seinäjoelta. Auto täyttyy lähes kokonaan 42 matkustajasta. Ohitustien kiertoliittymässä povataan, mihin päin mahdetaan olla menossa. Jalasjärvelle päin käännytään ja Anssi kyselee, että onko passit mukana, jos mennään lentokentälle. Ei menty, jatketaan kohti 3-tietä. Sinne saavuttaessa pohditaan, minne nyt käännytään, vilkku vasempaan ja kohti Tamperetta. Matkanjohtaja Reijo kehottaa sulkemaan silmät, koska nyt matkataan pari tuntia ihan suoraa eteenpäin.
Saavutaan Ylöjärvelle ja pysähdytään Shellin huoltoasemalle. Kehotus kuuluu kaikille, että kannattaa käydä WC:ssä, koska seuraavassa etapissa ei sellaista ole. Pienen matkan jälkeen saavumme Entisajan Vehnämyllylle, joka on nykyään Korvalaanen Oy:n omistama laitos. Isäntä/pehtoori-Janne on siellä meitä vastassa. Emäntä Marianne ei ollut paikalla, mutta naapurista oli saatu apulaisemäntä puuron keittoon. Tarjolla oli maukasta, oman myllyn kauraryynipuuroa ja lisänä viljaista leipää ja kaffia nisun kera.
Emäntä luki kirjasta tosikertomuksia myllyn historiasta. Itse mylly on sinne siirretty Karjalasta ja se on toiminut Ylöjärvellä vuodesta 1947. Myllyllä sai tutustua paikkoihin ja moniin tuotteisiin, joita sai sieltä halutessaan ostaa.
Lounaspaikkaan ei vielä päästä, joten aikaa mennään kuluttamaan kauppakeskus Elovainioon.
Matka jatkuu Kuruntietä, jolta käännymme Mutalaan. Mutkaista, kapeaa, hiekkaista kylätietä tuntuu vain jatkuvan. Vihdoin viimein saavumme Kuljunkylälle Villa Vinon kesäkaffilaan. Näsijärvi on 220 m päässä. Uskomaton paikka. Samassa pihapiirissä on Ylöjärven vanhimpiin rakennuksiin lukeutuva Heikkilän vanha pirtti, joka on rakennettu 1796. Meidät vastaanottaa Kaisa Heino, jonka sukutila Heikkilä on. Hän johdattaa meidät vanhaan hirsirakennukseen, jonka tuvassa on hämärää, mutta tilaa riittää kaikille. Kaisa kertoo talon historiaa ja saamme nauttia viulun soitosta. Hienosti soi tangot, valssit ja klassinen musiikki. Lopuksi lauloimme ”Kultainen nuoruus” viulistin säestyksellä. Kaisan opastamana kiertelimme pirtissä tutustuen vanhaan esineistöön, esim. Arabian kahvikuppeihin, valokuviin ja työvälineisiin.
Vihdoin pääsemme lounaspöytään, joka on vanhaan heinälatoon rakennetussa kaffilassa. Monipuolinen salaattipöytä ja lihapullat lisukkeineen maistui todella herkulliselta. Ihmetystä herätti, miten niin maukkaita lihapullia voi saada ilman sipulia, mutta nehän oli valmistettu lähitilan lihakarjan lihasta. Jälkiruuaksi oli raparperipiirakkaa kaffin kera. Myyntipöydässä oli tarjolla omia ja lähellä tuotettuja herkkuja esim. kuohujuomia, mysliä ja makeisia. Kyllä sieltä jotain tarttui mukaan. Kiitosten ja yhteiskuvan jälkeen auton keula kotia kohti Kurun ja Peräseinäjoen kautta.
Ilma oli sopiva retkeiluun, aurinko paistoi, lämpöä oli 16-18 ha tuuli viilensi sopivasti.
Kiitokset matkan järjestäjille, kuskille ja kaikille mukana olleille.

7.12.2024 Yllätysteatterivierailu Valkeakoskelle.
Kappaleena Hello Dolly! Esitys oli hyvä ja meitä matkasi pikkubussilla Valkeakoskelle 19 henkilöä. 

22.11.2024 Pikkujoulu - teatteriretki Vaasan teatteriin. 
Ensin perillä ruokailtiin ja sitten seurattiin Komisario Palmun erehdys -näytelmä. 
Mukana 38 eläkkeensaajaa.

5. - 9.8.2024 Kesäretki Pärnuun 
Matkalaisia suosi upea sää - ei liian kuuma, vaan sopiva. Käveltiin ja pyöräiltiin paljon. Osa kävi myös uimassa ja vesi oli lämmintä. Majoituspaikkana Tervis Spa, kävelymatkan päässä keskustasta. Siellä oli loistavia ruokapaikkoja - varmasti jokaiselle löytyi sopiva. Rüütli-kadulla oli pieniä kauppoja, joissa oli mukava poiketa ja aina jollekin löytyi ostettavaakin. Kiva paikka! Matkalaisia oli 38.
Kuskina meillä oli mukava Anssi Ranta H. Ranta Oy:stä. 

12.6.2024 Piirin kesäpäivä vietettiin poikkeuksellisesti Kuortaneen Urheiluopistolla. Ohjelmassa oli keppijumppaa, kehonhuoltoa ja vapaata liikkumista alueella omaehtoisesti sekä Voimavaroja arkeen -luento Palloiluhallissa, Pesäpalokentällä pelattiin Boccia-kisat kolmihenkisin joukkuein.
Urheiluopiston toimitusjohtaja Jussi Töyrylä kertoi Kuortaneen Urheiluopistosta Tämän lisäksi oli omaa ohjelmaa, jota esittivät mm. Ilmajoen Eläkeensaajien lauluryhmä Risto Oja-Lipastin johdolla. Osallistujia yhteensä n. 220. 

14.5.2024  Sokkomatka. Kohteena Merikarvia; siellä ensin Veteraanitupa. Sitä esitteli Heikki Moilanen erittäin mielenkiintoisesti. Tutustuttiin viereiseen veteraanimuseoon, jossa oli mm.  Suomen pisimmän miehen Väinö Myllyrinteen kokoinen miesnukke (n. 250 cm). Pituusero oli melkoinen. 
Tämän jälkeen syötiin Merry Monkissa satamassa todella herkullinen buffet.
Sitten tutustuttiin Tuorilassa Koivuniemen Herran Muumaahan, jossa oli monenlaisia eläimiä - hevosista kilpikonnaan.   

17.- 18.11.2023 Pikkujoulu Rajaniemen Lomakeskuksessa Virroilla. Perillä tarjolla maukkaat sämpyläkahvit, jonka jälkeen halukkaat saivat mennä saunaan. Sen jälkeen joulupäivällinen  ja iltajuhla Siekkissalissa klo 19. TraBand-duo esitti ohjelmaa, laittoi meitä kilpailemaan sekä yhteislaulamaan ja soitti lopuksi tanssimusiikkia. 

12. - 13.9.2023  Piirin ohjelmallinen laivaristeily Tallink Silja, Baltic Princess -laivalla. Risteilyn vastuullinen järjestäjä oli Oravaisten Liikenne Oy.  Ilmajoelta mukana 6 henkilöä. Laivalla mukavaa ohjelmaa, karaokea ja hyvää ruokaa.

31.7. - 3.8.2023  Perinteinen kesäretki Jyväskylän lähellä Toivakassa sijaitsevaan Taulun kartanoon. Taulun Kartano toimii osana Arts & Crafts  Restaurantas Oy:tä. Pihapiiristä löytyivät luontopolku, uimaranta, soutuvene ja mahdollisuus pihapeleihin. Pelattiin mölkkyä ja petanqueta. 

5.7.2023  Piirin järjestämä perinteinen kesäpäivän viettoon Rajaniemessä Virroilla. Erilaisia kilpailuja, esiintyjiä ja hyvää ruokaa. Bocciakisoissa saavutimme hopeasijan joukkueella KIrsti ja Mauno Ala-Nikkola sekä Esko Rintamäki. Kesäpäivään osallistui 26 henkilöä. Matkat tehtiin bussilla yhdessä Kurikan Eläkkeensaajien kanssa.

29.6.2023 Ilmajoen Eläkeläisjärjestöt (Eläkkeensaajat, Eläkeliitto ja Seniorit) järjestävät yhteisen tapahtuman torilla.  Peräkonttikirppis. Paikalla esiintyivät Eläkkeensaajien lauluryhmä, Herralan Hanuristit, Myötätuuli-kuoro ja Metrum-lausuja.

10.6.2023 Sokkoretki;  Ruokailu Karvian nuorisoseurantalo Sampolassa, jossa ruoka maistui erinomaisesti. Ruokailun jälkeen Karvian Kesäteatterissa katsottiin näytelmä "Kaapista ulos", joka osoittautui erittäin humoristiseksi.  Väliajalla munkkikahvit. Matkalle osallistui 31 henkilöä.

23.11.2022 Osallistuttiin Danny Kunniaierros  -konserttiin Seinäjoella. Suomalaisen viihdemaailman eittämättömiin legendoihin lukeutuva Ilkka "Danny" Lipsasen  kiertue juhlisti samalla tulevaa 80-vuotissyntymäpäiväänsä. Kyseessä on Dannyn viimeinen koko Suomen kattava kiertue, ja hän haluaa sen myötä kiittää kaikkia ihailijoitaan vuosien varrella saamastaan tuesta.

5.11.2022 Osallistuttiin Elämän parketeilla -konserttiin Ikaalisten kylpylässä. Mukaan lähti 45 jäsentä ja matka oli ns. pikkujoulureissu. Konsertin jälkeen syötiin todella maistuva jouluruoka buffet-pöydästä.

30.-30.8.2022 Piirin ohjelmallinen laivaristeily Tallink Silja, Baltic Princess -laivalla. Risteilyn vastuullinen järjestäjä oli Oravaisten Liikenne Oy.  Ilmajoelta mukana 11 henkilöä. Laivalla mukavaa ohjelmaa, karaokea ja hyvää ruokaa.

1. - 6.8.2022 Tuettu loma Hyvinvointilomien kanssa  Lomakoti Onnela, Haukipudas.  Teemana Muistiloma. Ohjauttua ohjelmaa 2 kertaa päivässä.  Lomalle lähti yhteensä 31 henkilöä. Päivät olivat täynnä toimintaa, oli jumppaa, tutustumista ympäristöön, Paikalliseen, Ouluun tutustumalla vietettiin yksi päivä. Onnelan olympialaiset pidettiin; tikanheittoa, frisbeegolfia, pallonheittoa ja palapelin kokoamista. Yhtenä iltana tulivat Haukiputaalaiset eläkeläiset viihdyttämään ja viimeisenä iltana pidettiin omat iltamat. 

28.7. 2022 Kesätapaaminen Koskenkorvan Laidunalueella, joka sijaitsee 3-tien varressa Kurikkaan mentäessä vasemmalla puolella.  Pidettiin pieni palaveri, jossa mietittiin Haukiputaan lomaa. Juotiin kahvit ja paistettiin makkaraa. Joku rohkea kävi myös uimassa. 

22.6.2022 Piirin järjestöjen yhteinen kesäpäivä Virroilla Lomakeskus Rajaniemessä.  Lauluryhmämme esiintyi siellä . Myös Petanque-kisoihin osallistuttiin. Kesäpäivässä oli mukavia esityksiä. 

18.5.2022 Perinteinen vuosittainen sokkomatka, jonka määränpään tietää ainoastaan matkan vetäjä.  Tällä kertaa Haapamäen Höyryveturipuistoon. Hyvä opas kertoi meille höyryveturien tarinat, mm. Ukko-Pekan. Yksi veturi oli "halkaistuna" nähtävissämme. Maistuva lohikeittolounas nautittiin ravintolavaunussa. 

26.11.2021 "Katri-Helena" -musikaali ja ruokailu Vaasan kaupunginteatterissa.